Page 9 Mainostaja 1/2019
P. 9
iStock
Mainospetosten
tekijöitä FBI:n
haaviin
MAINOSPETOKSIA kymmenien
miljoonien dollareiden edestä
tehnyt kansainvälinen rikollis
organisaatio on saatu kiinni
USA:ssa.
”Operation 3ve” on ollut
yksi FBI:n laajimmista ja perus
teellisimmista mainospetos
tutkimuksista, jonka tuloksena
rikollisorganisaatio ja sen jär
jestelmät on purettu ja kahdek
san tekijää eri puolilla maailmaa
on asetettu syytteeseen.
( Corner (
Stereotyyppisiä Jargon
mainoksia Lean ja agile – mitä
eroa näillä on?
LEAN = Toimintamalli, joka keskit-
rajoitetaan tyy tuottamattomien toimintojen
poistamiseen. Sen avulla pyritään
parantamaan asiakastyytyväi-
syyttä, parantamaan laatua,
pienentämään toiminnan kustan-
nuksia ja lyhentämään tuotannon
IsonBritannian mainontaa läpi menoaikoja. Lean-mallissa
valvova elin CAP ohjeistaa mainostajia vähennetään kaikkea turhaa ja
ollaan avoimia muutoksille.
stereo typioiden välttämisessä. AGILE = Joukko menetelmiä, joita
käytetään ohjelmistokehityksessä
ja nykyisin myös muun muassa
CAP ON TEHNYT ohjeistuk parkkee raustaidot sekä roh markkinoinnissa. Ketterä kehitys,
sen mainostajille erilaisten keus liitettynä vain poikiin ja suora viestintä ja nopea muutok-
roolimallien esittämisestä huolehtiminen vain tyttöihin. siin reagointi on näille yhteistä.
mainonnassa, olipa kyse Ohjeissa ei sinänsä puu Ketteriä menetelmiä on useita,
tunnetuimpana niistä Scrum.
perinteisestä mainonnasta tai tuta mainoksissa esiintyvään
somekampanjasta. Esimerkkei kauneuteen, terveyteen, CHATVERTISING = Nousussa
nä stereotypioista mainitaan menestykseen, luksukseen tai oleva chatboteja hyödyntävä
mainosmuoto, jossa kuluttajat
muun muassa ulkoisten seikko siihen kuinka eri sukupuolet ovat vuorovaikutuksessa yritysten
jen kuten ulkonäön tai kodin ovat edustettuina mainokses kanssa esimerkiksi mainosbanne-
siisteyden korostaminen äidin sa. Uudet tiukemmat säännöt reissa sijaitsevissa chatboteissa.
arjessa, isän vaikeudet vaippo otetaan käyttöön kesäkuussa
jen kanssa, naisten heikommat 2019.
MAINOSTAJA 9
valmis mainostaja layout 1 2019.indd 9 08/02/2019 10.11