Page 12 - Laatutakuu_2022
P. 12
Y R I T TÄ J Y Y S 4,2
Yrittäjyystutkimus Yrittäjien tyytyväisyys
kertoo yrittäjien fiiliksistä omaan työhönsä
Suomen Laatutakuu Palveluiden jokavuotinen yrittäjyyskysely
keräsi jälleen yrittäjiltä ajankohtaista arviointia omasta työstä ja ketjun
toiminnasta. Kyselyssä saatiin myös hyviä kehitysehdotuksia.
A lkukesällä tehtyyn kyselyyn saatiin tasaisesti Myös yhteistyö kollegojen kanssa auttaa yrittämi-
vastauksia sekä uusilta että jo pidempään sessä. 69,4 % vastanneista Laatutakuu-yrittäjistä kertoo
toimineilta yrittäjiltä koko Suomen alueelta. tekevänsä yhteistyötä muiden yrittäjien kanssa kuten
Valtaosa vastaajista oli siivousyrittäjiä, ja vas- lomatuurauksia ja yhteisiä markkinointitoimenpiteitä tai
taajissa oli tasaisesti sekä miehiä että naisia. lisäpalveluiden tuottamista asiakkaille.
Yrittäjien tyytyväisyys omaan työhönsä sai arvosa- Franchisingkeskuksen toiminnasta kysyttäessä vah-
naksi 4,2 asteikolla 1–5. Lähes puolet vastaajista (47,2 %) vuutena mainittiin edelleen keskuksen ja aluepäälliköi-
kertoi haluavansa kasvattaa yritystoimintaansa. Siihen den saavutettavuus, ystävällisyys ja ammattitaito.
he kokivat saavansa hyvin tukea ketjulta, arvosanaksi
kasvun tuki sai 3,8. Kehityskohteiksi nousevat edellisten vuosien tapaan
Laatunet, markkinointi ja rekrytointi.
Ketjun tuen merkitys näkyy myös konseptin hyödyn-
tämisessä. 91,7 % kyselyyn vastanneista kertoo hyödyntä- Avoimissa vastauksissa annettiin tilaa kehitysideoille.
vänsä Laatutakuun konseptia, mikä on hienoa, sillä kun Sellaisina mainittiin muun muassa entistäkin vahvempi
ketju ja yrittäjät yhdessä kehittävät toimintaa tukevia tuki yritystoiminnan alkutaipaleelle, tarve työnohjaus
ja helpottavia – ja helposti noudatettavia – konsepteja, kalenterille sekä keskustelua provision määrästä toivot-
jokainen ketjun lenkki vahvistuu. tiin myös.
Ohjausta yrittäjän tielle
Laatutakuuyrittäjille suunnattu valmennusohjelma korostaa
yritystoiminnan suunnittelua ja kehittämistä.
TEKSTI JAAKKO LIIKANEN
L aatutakuun ja Franchise Y R I T TÄ JÄT U T K I N TO
Business Collegen yhteis-
työssä kehittämä ”Laatu- Laatutakuun ja Franchise Business Collegen
takuu Yrittäjätutkinto” yhteistyössä kehittämä ”Laatutakuu Yrittäjä-
-valmennusohjelman ensimmäi- tutkinto” -valmennusohjelma tähtää ketjun
nen lähivalmennusjakso järjestet- yrittäjien liiketoimintaosaamisen kehittämi-
tiin kesäkuussa 2022. seen ja edistämään sitä kautta yrittäjien ja
ketjun menestyksekästä kasvua. Valmennus
Syksyllä 2021 laatutakuu- antaa yrittäjille tietotaitoa ja työkaluja yritys-
yrittäjänä aloittanut Kaarle Salmela lähti oitis mukaan, toiminnan suunnitteluun, kehittämiseen sekä
kun mahdollisuus tuli. Ensi vuoden puolella on lopputyön johtamiseen. Valmennukseen osallistuvien
esittelyn aika. Salmela esittelee tammikuussa oman liike- tavoitteena on koulutusohjelman kautta suo-
toimintasuunnitelmansa, jonka avulla yrityksensä etenee ja rittaa virallinen Yrittäjyyden ammattitutkinto
menestyy siitä eteenpäin. yritystoiminnan kehittämisen osaamisalalla.
”Suurin hyöty valmennusohjelmassa itselleni on se, että
saan jäsenneltyä paperille ajatuksiani ja sparrata muiden,
myös itseäni kokeneempien yrittäjien kanssa. Olennaista on
ymmärtää muun muassa se, mikä liiketoiminnan kehittämi-
sessä on mahdollista ja järkevää, mikä ei”, Salmela sanoo.
12