Page 13 - MRKTNG 2 2022
P. 13

Eveliina Rantahalvari:                                      Urapolku

Empatia                                                             MRKTNG 13
voimavarana

 Teksti Hanna Velling  Kuva Niklas Meltio

 MUSTIN JA MIRRIN markkinointipäällikkö
 KTM Eveliina Rantahalvari sai työuransa alussa
 usein ohjeita siitä, millainen ulkomuoto tai asenne
 loisi uskottavuutta. Nuorta naista varoiteltiin myös
 liiasta empaattisuudesta. Vähittäiskaupan
 markkinointitehtäviin hän pääsi kiinni kesätyön kautta.
 Työnantajina on ollut jo neljä ketjuliikettä.

     – Olen aina ollut silmät ja mieli avoinna uusille
 mahdollisuuksille. Yksi johtaja sanoi aikoinaan, että
 vastuu otetaan, sitä ei anneta tarjottimella. Minulla
 on ollut superihania ja kannustavia kollegoita ja
 yhteistyökumppaneita, joilta olen saanut apua urani
 varrella. Onneksi työelämä on myös kehittynyt
 ja empaattisuus nähdään voimavarana, Eveliina
 Rantahalvari toteaa.

     Utelias ja positiivinen elämänasenne, sekä
 ymmärrys levon merkityksestä ovat olleet
 Rantahalvarille tärkeitä oppeja vuosien varrella.

     – Työlle ei pidä uhriutua. Vaikka olisi miten tiukka
 paikka, niin parhaiten pääsee eteenpäin, kun keskittää
 energian ratkaisujen löytämiseen.

     Nykyisin Rantahalvarin työpäiviin mahtuu empaattisia
 kohtaamisia myös kaikenkarvaisten ystävien kanssa, kun
 työkaverit tuovat lemmikkejään toimistolle.

     – Meillä oli täällä juuri käymässä pullosta ruokittava

•karitsa, jonka paimenkoira oli adoptoinut.

2012

 Ensimmäinen vähittäiskaupan markkinointiin
 liittyvä työpaikka Instru Optiikka Oy:ssä.

2015

 Markkinointipäälliköksi Nissenille.

2016

”Olin ollut vasta vuoden Nissenillä, kun minulle tarjottiin
 Instrumentariumin markkinointipäällikkyyttä.”

2020

 Bauhausin Suomen ja Viron markkinointi- ja tuotetietoa
 vetämään ja esihenkilötehtäviin. ”Oma esihenkilöni
 Viivi Niemi loi luottavan ilmapiirin tiimiin. Oli ihanaa
 kohdata sellainen johtaja.”

2022

 Pohjoismaiseen Musti Groupiin vastaamaan
 Suomen markkinoinnista.
   8   9   10   11   12   13   14   15   16   17   18