Page 52 - Sahkoala_Koti_2020
P. 52
VALAISTUS Lampun valinnassa painaa
yllättävän moni seikka
JENNA KAUPPILA, teksti MARIA HEINOLA, kuvat
Erilaisia lamppuja ja valaisimia on saatavana niin paljon, että toimivan,
käyttötarkoitusta palvelevan, kestävän ja vieläpä ympäristöystävällisen ratkaisun
löytäminen voi viedä aikaa. Siksi on hyvä perehtyä yleisimpiin kotitalouksissa
käytettäviin lamppuihin sekä niiden valintaan ja hävittämiseen liittyviin asioihin.
O lipa Edisonin aikoina helppoa,
kun oli vain yksi ja ainoa heh-
kulamppu eikä kierrätysasioita
siihen aikaan paljon ajateltu, saati ym-
päristövaikutuksia yleensäkään. Ehkä
nyt elämme aikoja, jolloin valinta on
vaikeampaa kuin ikinä – ainakin valin-
taan vaikuttavia asioita on enemmän
kuin koskaan.
Valaistuksen on todettu olevan yksi
nopeimmin itsensä takaisin maksava
investointi kiinteistötekniikassa, kun
laitteet uusitaan ohjauksineen ener-
giatehokkaisiin moderneihin teknii-
koihin. Säästöpotentiaalia on jopa 70
prosenttia, jos lähtötilanne on hyvin
vanhentuneen tekniikan varassa ilman
energiansäästöä tuovia ohjauksia, kuten
läsnäolo- tai vakiovalo-ohjaus.
Kotitalouksissa säästöt eivät ole yhtä
mittavia, mutta toki energiaa säästyy ko-
tonakin, minkä lisäksi syinä voivat olla
mukavuus ja turvallisuus tai jopa myös
pieni pakko, jos vanhaan valaisimeen ei
enää saa entisen kaltaista lamppua.
MARKKINOILTA JÄÄNYT
TUOTTEITA PALJON POIS
Heikon energiatehokkuuden ja osin
myös lamppujen sisältämien vaaral-
listen aineiden vuoksi monet lamput
ovat viime vuosien saatossa jääneet pois
markkinoilta. Energiatehokkain vaih-
toehto on lähtökohtaisesti ympäristön
ja ilmaston lämpenemisen hillitsemisen
Sopivan valaisimen ja valaistuksen löytä-
miseen vaikuttavat muun muassa valon-
tuotto, värisävy sekä himmennettävyys.
52 SÄHKÖALA KOTI