Page 60 - Sahkoala_Koti_2020
P. 60
VALAISTUS
Hyvä yleisvalaistus
antaa tilaa rohkeille yksityiskohdille
MARJUKKA PUOLAKKA, teksti MARIA HEINOLA, kuvat
Valo tuo kotiin turvaa ja mahdollistaa arjen askareet, mutta on hyvin
suunniteltuna myös näyttävä osa sisustusta. Himmennyksen avulla
valaistus taipuu erilaisiin tunnelmiin aina valon väriä myöten.
V alosta on kodissa moneen. Se messingin värinen kattokruunu. Se läh- laisimissa leikitellä eri materiaaleil-
turvaa näkemisen ja liikkumi- ti mukaan edellisestä kodista koettuaan la, sanoo kodin sisustussuunnittelusta
sen ja tuo tunnelmaa ja viihtyi- ensin muodonmuutoksen, jossa sähkö- yhdessä Niina Noroviidan kanssa vas-
syyttä. Valo myös viimeistelee kodin si- urakoitsija vaihtoi halogeenilamppujen tannut Johanna Koistinen ja esittelee
sustuksen. lampunpitimet ledilampuille sopiviksi. ruokapöydän yllä olevan kolmiosaisen
Kouvolan asuntomessualueelle raken- riippuvalaisimen messinkiä ja savulasia.
– Valon avulla kotiin ei tarvitse jäädä netussa kaksikerroksisessa Talo Aito-
pimeitä nurkkia. Hyvässä valossa näkee puutalossa on 175 asuinneliöitä. Yleisvalaistuksen ledien valo on puh-
työskennellä ja oleskella. Toisaalta ko- taan valkoista, kun taas ripustus-, jal-
din tunnelma on hyvin paljon kiinni – Halusimme laadukkailla valaisimil- ka- ja pöytävalaisimissa se on lämmin-
valoista sekä niiden ohjauksesta ja him- la toteutetun hyvän ja huomaamatto- sävyisempää.
mennettävyydestä, kertoo sisustusark- man yleisvalaistuksen, jota kauniit ja
kitehti Tiina Henttonen Suunnitte- näyttävät sisustusvalaisimet täyden- EKOLOGISIA
lutoimisto Pilke oy:stä. tävät. Luonnonvalo on isossa roolissa PUUPINTOJA
varsinkin alakerrassa, jonka isoissa ik-
Ledien myötä valaistustapoja on kunoissa ei ole lainkaan verhoja. Ikku- – Suomalaiskotien sisustuksessa on
vaikka millä mitalla. Perinteisten kat- noista ei tule sisään suoraa auringon- alettu käyttää hieman rohkeammin
to- ja sisustusvalaisimien ohella tarjolla valoa ilta-auringon rippeitä lukuun värejä ja erilaisia kuoseja isokuvioisine
on esimerkiksi ledivalaisimia ja -listo- ottamatta, Noroviita kuvailee. tapetteineen. Kaikki ekologinen ja kes-
ja, joita voidaan upottaa katto- ja sei- tävä on nyt erityisen tärkeässä roolissa
närakenteisiin tai vaikkapa porrasaskel- Kodin sisätilojen värimaailma on sisustuksissa. Puupinnat tuovat kotiin
miin, kaiteisiin ja keittiön kaapistoihin. yleisilmeeltään vaalea, mutta siihen lämpöä ja skandinaavista fiilistä. Esi-
tuovat kontrastia muun muassa keitti- merkiksi Talo Aidon alakerran oleske-
– Ihmiset ovat tänään aiempaa kiin- ön kaapistojen tummat pinnat. lu- ja aulatilan seiniä verhoaa kaunis
nostuneempia kodin valaistuksesta. puupanelointi, Koistinen kertoo.
Siihen halutaan panostaa ja tiloihin Alakerran isossa avoimessa tilassa on
halutaan tuoda useampia erilaisia va- kodin keittiö sekä ruokailu- ja oleske- Yläkerran isossa makuuhuoneessa on
lopisteitä, sanoo Vepsäläisen sisustus- lutilat. Keittiössä ja ruokailutilassa on epäsuora valaistus, jonka valaisimet on
suunnittelija Johanna Koistinen. ledilistoilla toteutettu yleisvalaistus, jos- piilotettu harjamallisen katon yläosan
sa viivamaiset valonlähteet on upotettu v-muotoisen lautarakenteen taakse.
HUOMAAMATTOMAT katon suorakaiteen muotoisiin uriin.
LEDIVIIVAT KATOSSA – Makuuhuoneen sänky tuotti pienen
– Katon valoviivat luovat rauhallisen haasteen, sillä se jätti päätynsä taakse lu-
Niina Noroviidan ja Tuomas Kuk- valaistuksen, jossa valaisimeen itsessään kuvalojen katkaisijat. Asia ratkesi sillä, et-
kosen uuden kodin alakerran oleske- ei kiinnitä huomiota. Kun yleisvalais- tä valaisimiin hankittiin kaukosäätimellä
lutilaa valaisee 30 ledilampun moderni, tus on neutraalia, voidaan sisustusva- ohjattavat ledilamput, Koistinen kertoo.
60 SÄHKÖALA KOTI