Page 67 - Sahkoala_Koti_2020
P. 67
S ähköpalolla tarkoitetaan tuli- Ladatessa kuumalta i
paloa, joka saa syttymisener- tuntuva tai ulkoisesti
giansa suoraan sähköstä – esi- Avuksi
merkiksi liedestä, kiukaasta, vaurioitunut akku ammattilainen
valaisimesta, kylmälaitteesta tai sähkö- kannattaa laittaa
asennuksesta. Sähköurakoitsijoiden ja -asen-
välittömästi tajien ammattitaitoa kannat-
– Sähkölaitteesta alkaneen palon kierrätykseen. Kaikkia taa hyödyntää kodin sähköpa-
syyksi paljastuu monesti ihmisen toi- lojen ja ennaltaehkäisemiseksi
minta. Tutkinnassa on ilmennyt huo- sähkölaitteita tulee sähkölaitteiden aiheuttamien
limattomuutta, käyttö- ja asennusoh- käyttää ohjeiden vaarojen minimoimiseksi.
jeiden vastaista toimintaa, huollon mukaan ja valvotusti.
laiminlyöntiä tai laitteen vaurioitu- Sähkö- ja teleurakoitsijaliit-
mista, arvioi Turvallisuus- ja kemikaa- En esimerkiksi to STUL ry:n järjestöpäällik-
livirasto Tukesin ylitarkastaja Jukka uskalla jättää kö Toivo Lötjönen kehottaa
Lepistö. kännykkää kuluttajia ihan ensimmäisek-
latautumaan si menemään nettiin ja tu-
Yleisimmin palon aiheuttaa päälle tustumaan Löydä Sähkömies
unohtunut tai vahingossa päälle kytkey- yön ajaksi. -palveluun. Sinne on listattu
tyvä liesi, jolloin sille jäänyt ruoka tai erilaisiin sähkötöihin oikeu-
palava materiaali syttyy tuleen. Kiuas- Tukesin ylitarkastaja tettuja ammattilaisia. Lisäksi
paloissa perinteisiä palon syitä ovat löy- Jukka Lepistö palvelu tarjoaa monenlaista
lyhuoneessa kuivattavat pyykit ja muut sähkötietoutta.
sinne tai kiukaalle kuulumattomat esi-
neet. Kun sähköasentaja saapuu
paikalle, Lötjönen neuvoo ot-
Myös kodin valaisimet vaativat huo- tamaan tilaisuudesta vaarin.
miota. Niitä pitää tarpeen ja ohjeiden – Kannattaa kysellä sähkölait-
mukaan puhdistaa ja muutenkin huol- teiden käytöstä, hoidosta, la-
taa. Vanhoissa valaisimissa muoviosat ja taamisesta ja kaikesta muus-
johtimet voivat haurastua ja huonon- takin, mitä asennuksesta tai
taa eristystä. laitteista mieleen tulee.
VANHAT SÄHKÖASENNUKSET ammattilaiset voivat suunnitella ja to- Sähköalan ammattilaisten
ON TARKASTETTAVA teuttaa kokonaisvaltaisen ja lopputu- puolestaan pitää kertoa ha-
lokseltaan turvallisen sähköremontin. vaitsemistaan vaaroista sekä
Usein unohtuu, että kaikissa kiinteis- tarjoutua korjaamaan havaitut
töjen sähköasennuksissa on oma käyt- viat ja puutteet. Asennetuille
töikänsä. Aikaa myöten sähköasennuk- laitteille ja järjestelmille on
sissa ilmenee niin näkyviä kuin piileviä VAURIOITUNEET annettava kunnolliset käyt-
vikoja sekä mekaanisia rikkoontumi- AKUT HETI VAIHTOON töopastukset.
sia. Esimerkiksi katkaisimet ja pistora-
siat kuluvat, liitokset löystyvät, johtojen Uusimpia sähköpalojen riskitekijöitä Löydä Sähkömies -palveluun
eristeet ylikuumenevat, sulakkeet yli- ovat kodin sähkölaitteissa ja koneissa on listattu erilaisiin sähkötöihin
kuormittuvat ja jatkojohdot rikkoon- yleistyneet litiumioniakut. Sellaisia käy- oikeutettuja ammattilaisia.
tuvat. tetään muun muassa kännyköissä, tie-
tokoneissa sekä sähköpyörissä ja tasa- SÄHKÖALA KOTI 67
– Mikä tahansa reistailu missä tahan- painoskoottereissa.
sa sähköasennuksessa tai -laitteessa pi-
tää hoitaa heti kuntoon, Lepistö ko- Lepistö pitää litiumioniakkuja läh-
rostaa. tökohtaisesti turvallisina. Mutta teke-
välle sattuu ja akutkin kokevat kolhuja.
Jossain vaiheessa vanhan kiinteistön
kaikki sähköasennukset kannattaa tar- – Vaurioitunut akku alkaa kehittää
kistuttaa. Luontevin hetki siihen on lämpöä ja toisinaan myös palamiseen
omistajanvaihdoksen yhteydessä. tarvittavaa happea. Sytyttyään akut
palavat räjähdysmäisesti eikä paloa saa
Tarkistuksen perusteella sähköalan helposti sammutettua.