Page 11 - MRKTNG 3 2021
P. 11

Urapolku

1991

Ulkomaantoimittajana raportoimassa Neuvostoliiton
hajoamista. Samana vuonna Aalto-Setälästä tuli isä.

1994–1997

Ulkomaantoimittajana muun muassa Sarajevossa.
Kokemukset kannustivat osallistumaan Plan Internationalin
ja Punaisen Ristin toimintaan. – Sota-alueilla toimittajana
työskentely on auttanut asettamaan asiat mittasuhteisiin,
kertoo Aalto-Setälä.

2009–2019

Allerin onnistunut transformaatio aikakauslehti-
julkaisijasta monialayhtiöksi Suomessa ja Pohjoismaissa. 

2019–2021

Dentsun muutostyö yhdeksän yhtiön konsernista
yhdeksi yhtiöksi, vastuullisen kasvun tekijäksi.

2022

Ajattelee, että parhaat vuodet
ovat aina edessäpäin.

Pauli Aalto-Setälä

Hyväntahtoinen muutosjohtaja

Teksti Hanna Velling  Kuva Niklas Meltio

DENTSU FINLANDIN toimitusjohtaja EMBA Pauli Aalto-               Sittemmin Aalto-Setälä on ollut usean ison mediatalon
Setälä tunsi jo pikkupoikana vetoa journalismin pariin ja    johdossa, mutta myös auttanut pieniä startuppeja alkuun
toimitti omaa lehteä partiolaisille.                         rahoittajana. Haasteissa hän haluaa löytää reitin karikko-
                                                             jen läpi ja ratkaista ongelman. Vuodet ulkomaantoimitta-
    – Minulla on aina ollut tarve kertoa tarinoita ja ottaa  jana sotatantereilla ovat luoneet perspektiiviä sille mikä
asioista selvää. Se on osa identiteettiäni, Aalto-Setälä     elämässä on merkityksellistä ja miten ihminen ja yhteisö
toteaa.                                                      toimivat muutoksessa. Näistä asioista Aalto-Setälä on
                                                             kertonut kirjoissaan ja luennoissaan.
    Aalto-Setälän uralle on mahtunut paljon
mielenkiintoisia työtehtäviä. Toimittajan roolista hän           – Kun on tullut sopiva tehtävä vastaan, olen vastannut
siirtyi rakentamaan Nelonen Mediaa vuonna 1997.              uuteen aina ”kyllä”.
Talk Show -tähdelle päätös lähteä esimiestehtäviin ja
tukemaan muita oli fundamentaalinen muutos ajattelussa.          Lokakuun jälkeen Aalto-Setälä on jälleen uuden
                                                             edessä jättäessään markkinointiviestintäyhtiön
    – Se oli ensimmäinen johtotehtäväni, enkä voinut sitä    johtajan paikan Dentsulla. Aika näyttää mille hän sanoo
suunnitella. Pääsin palkkaamaan nuoria kykyjä.
                                                             •seuraavaksi kyllä.

                                                                                                                         MRKTNG 11
   6   7   8   9   10   11   12   13   14   15   16