Page 55 MRKTNG 2/2019
P. 55
ja puolessatoista vuodessa sarjassa on il- Näin sen teimme
mestynyt kaikkiaan jo lähes kolmekym-
mentä tuotetta.
Lanseeraustilaisuuksien suosio on yl-
lättänyt omistajat. KANSAINVÄLISTYMINEN ei
”Järjestimme Enni Rukajärven kans- ole Kaslinkille vain unelma,
sa Helsingin Aleksanterinkadun Elisa vaan vahvasti työn alla. Love
Kulmassa tapahtuman medialle, lanseera- Story with Nature -lanseeraus-
si mme tuotteita ja kerroimme samalla kampanja Ruotsissa on parhail-
uudesta yhteistyöstämme Ennin kans- laan käynnissä, ja Kaslink vie
sa. Yllätykseksemme olimme Iltalehden tuotteitaan myös muun muassa
luetuin uutinen sille päivälle”, Juha-Pet- Baltian maihin, Saksaan ja Hol-
teri Kukkonen sanoo. lantiin.
PR-tekemisen lisäksi Kaslink näkyy
myös erilaisissa tapahtumissa. > Kiinnostava tuote
”Kuuntelemme kuluttajia tarkalla kor-
valla ja haluamme näkyä siellä, missä po- ”Tilanne on uniikki: kaura kiin-
tentiaaliset uudet kuluttajat liikkuvat.” nostaa ja monella on siihen tun-
Houkuttelevasta brändistä on ollut neside kaurapuuron kautta. Nyt
hyötyä myös työnantajamielikuvan ra- markkinoille on tuotu ihan uusia
ken tamisessa. Sen ansiosta rekrytoinnis- tuotekategorioita perinteisestä
ta on tullut helppoa, sillä omistajille soi- raaka-aineesta”, luova johtaja
tellaan suoraan ja kysellään töitä suurem- Juha Petteri Kukkonen sanoo.
mistakin taloista. Savupiipustaan huoli-
matta Kaslink onkin nykyaikainen yri - > Media haltuun
tys, joka pyrkii toimimaan kuin it-talo
perinteisen teollisuusyrityksen sijaan. Love Story with Nature
Strat egiana on Kukkosen mukaan kertoa -kampanjan starttaa media-
kaikki mahdollisimman avoimesti. tapahtuma. The Sparrow
”Kouvola ei lähtökohtaisesti ole Suo- -hotelliin Michelin-kokki Mathias
men seksikkäin paikka, mutta yhdeksän Dahlgrenin kokkaamia herk-
kymmenestä työntekijästämme näkee kuja maistelemaan on tulossa
Kaslinkin erittäin hyvänä työpaikkana.” paikallisia ruoka vaikuttajia ja
ykkös medioiden edustajat
Brändilähettiläät ”Aftonbladetista lähtien”.
muutoksen kasvoina
Entä miten kävi alussa mainitun rasismi-
kohun? Kuten usein käy, tunnekuohu love story with nature
laan tui ja mainoskampanjan saama
huomio satoi lopulta Kaslinkin laariin. > Langat omissa
James Nikanderin tähdittämää mai-
nosvideota on katsottu YouTubessa yli käsissä
1,4 miljoonaa kertaa ja samoihin aikoi-
hin Kaslinkin brändilähettiläänä aloitta- Kaslink haluaa pitää langat
nut urheilija Enni Rukajärvi osoittautui vahvasti omissa käsissään, ja
nappi valinnaksi. toimistojen roolina on en-
”Suurin osa suomalaisista tunnistaa sisijaisesti sparrata ja tuoda
Ennin, ja arvomaailmamme kohtaavat. näkökulmia. Love Story with
Enni on myös tuonut Aito-brändiin kai- Nature -kampanjan toteutukses-
vattua raikkautta. Vielä tänä päivänä City- sa on käytetty apuna ruotsalaista
marketin maitohyllyn hoitajalta kysytään Drama Queen -toimistoa.
sitä Ennin kauramaitoa”, Juha-Petteri
Kukkonen sanoo. •
MRKTNG 55
mainostaja layout 2 2019_PRESS.indd 55 9.5.2019 11.03.08