Page 23 - Sahkoala_Koti_2020
P. 23

Sähköauto sopii mainiosti

yhteiskäyttöön

VESA VILLE MATTILA, teksti OLLI HÄKÄMIES, kuvat
	

Yhteiskäyttöauto on vaihtoehto oman auton omistamiselle ja keino edistää kestävää
liikkumista. Tulevaisuudessa myös yhä useampi yhteiskäyttöinen auto kulkee
kokonaan tai osittain sähköllä – vaikkapa auringosta saatavalla energialla.

Eurooppalaisten kaupunkien ka-               – Ensin kuluttajien täytyy tietää, mis-    monenlaisia latausratkaisuja. Joka ta-
       duilla näkee entistä enemmän        tä on kyse ja ylittää kynnys testata yh-     pauksessa kaikki kaapelinvedot, lataus-
       erilaisia yhteiskäyttöautoja. Par-  teiskäyttöautoa. Sitten tarvitaan tar-       pistokkeen asentamisen ja laskutuskäy-
haimmillaan ne pienentävät liikenteen      peeksi tarjontaa, että kuluttajat todella    tännön saa helposti ulkoistettua, Pelto-
päästöjä, vähentävät ruuhkia ja pysä-      kiinnostuisivat tällaisesta palvelusta –     maa sanoo.
köintipaikkojen tarvetta sekä säästävät    ja päinvastoin. Palveluntarjoajien pitää
autoilusta niin yhteiskunnalle kuin yk-    saada toimintansa kannattavaksi.               – Lisätietoja tarvitsevan kannattaa
sityishenkilöille koituvia kustannuksia.                                                hyödyntää palveluntarjoajien tietämys-
                                             Kaupungit voivat omalta osaltaan           tä ja selvittää asiat perin pohjin heidän
   Sähköautot – joko täyssähköautot tai    edistää kehitystä helpottamalla yhteis-      kanssaan. Palveluntarjoajilla on myös
ladattavat hybridit – voivat viedä auto-   käyttöautojen pysäköintiä. Äskettäin         valmis sabluuna pelisääntöjä ja hallin-
jen yhteiskäytön uudelle tasolle.          Helsinki toi pysäköintiluvan piiriin         nointia varten.
                                           4 000 uutta pysäköintipaikkaa ja ulotti
   Sähköautot soveltuvat mainiosti pie-    luvan entistä laajemmalle alueelle. Lupa     VANTAALLA TESTATTIIN
niin pyrähdyksiin, eivätkä ne vaadi tank-  mahdollistaa yhteiskäyttöautojen pysä-       YHTEISKÄYTTÖAUTOJA
kaamista, vaan käytön jälkeen auton voi    köinnin asukaspysäköintipaikoille.
kytkeä lataukseen seuraavaa käyttäjää                                                   Vantaan Energian pääkonttorilla järjes-
varten. Latauksessaan yhteiskäyttöinen       Kaupunkien keinovalikoimiin kuu-           tettiin vuonna 2019 sähköautojen yh-
sähköauto pystyy hyödyntämään kiin-        luu myös mahdollisuus vähentää pa-           teiskäyttökokeilu. Kokeiluun osallistui
teistön tai taloyhtiön omaa energiantuo-   kollisten pysäköintipaikkojen määrää         38 työntekijää, joiden käytössä oli kaksi
tantoa, esimerkiksi aurinkopaneeleiden     niissä taloyhtiöissä, joissa on yhteiskäyt-  Smart fortwo -täyssähköautoa ja kaksi
tuottamaa aurinkosähköä.                   töauto. Esimerkiksi Helsingissä yksi yh-     Mercedes Benz -lataushybridiä. Työnte-
                                           teiskäyttöautopaikka vähentää taloyh-        kijät saivat ottaa sähköauton käyttöön-
   Yhteiskäyttöauto on autonvuokraus-      tiön autopaikkojen vähimmäismäärää           sä vuorokaudeksi tai viikonlopuksi sekä
palvelu, jossa auton voi omistaa esimer-   viidellä paikalla.                           ajaa työajoja työpäivän aikana.
kiksi yksityishenkilö, taloyhtiö tai yh-
teiskäyttöautopalvelua tarjoava yritys.    TALOYHTIÖT VOIVAT                              Varaamisen ja lataussähkön osalta ko-
Auto varataan netissä ja auton käytös-     ULKOISTAA PALVELUT                           keilu ei maksanut mitään työntekijöille,
tä maksetaan ajan tai ajetun kilometri-                                                 sen sijaan lataushybrideissä yksityisajo-
määrän perusteella.                        Sähköiset yhteiskäyttöautot saattavat        jen polttoaineet piti itse maksaa.
                                           sopia erinomaisesti taloyhtiöihin, joi-
   Uudemmissa etähallittavissa autoissa    den asukkaat tarvitsevat kulkuneuvoa           – Haluamme kartoittaa ja kokeilla
ovet saa auki sähköisen varausjärjestel-   lyhyille matkoille. Taloyhtiöiden kan-       kaikenlaisia energiayhtiölle luontevia
män kautta esimerkiksi älypuhelimella.     nattaa harkita yhteiskäyttöautojen tar-      uusia liiketoimintamahdollisuuksia.
                                           joamista myös muille kuin omille asuk-       Kokeilun tavoitteena oli saada koke-
 KOKEILUNHALUA JA                          kaille.                                      muksia sekä yhteiskäyttöautoilusta et-
 RIITTÄVÄÄ TARJONTAA                                                                    tä sähköautoista, taustoittaa asiakkuus-
                                             – Potentiaalisten käyttäjien määrä         päällikkö Tarja Hellstén.
Yhteiskäytön yleistymisen kannal-          vaikuttaa palveluntarjoajien kiinnos-
ta oleellisinta on saada palvelu pelaa-    tukseen, Peltomaa muistuttaa.                  Kokeilu käynnistyi vauhdikkaasti, sil-
maan parhain päin sekä teknisesti että                                                  lä varauskalenteri täyttyi melkein heti
taloudellisesti.                             Sähköautoa harkittaessa pitää kuiten-    sen avauduttua. Autojen varaus, käyt-
                                           kin selvittää ensiksi tarvittavan lataus-  töönotto sekä lataus ja palautus tapah-
   Suomen ympäristökeskuksen eri-          infrastruktuurin asennusmahdollisuus.        tuivat Liikennevirta oy:n Virta-sovel-
koistutkija Juha Peltomaa pitää yh-                                                     luksen avulla.
teiskäyttöautojen yleistymistä muna-         – Sähköautoa yhteiskäyttöautona tar-
kana -tyyppisenä haasteena.                joavien toimijoiden valikoimiin kuuluu         Kokeilun aikana autoilla ajettiin yli

                                                                                         SÄHKÖALA KOTI 23
   18   19   20   21   22   23   24   25   26   27   28